Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Täältä löytyvät Pelkotuoksun ja Tuhkatassun kirjoittamat tarinat.

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Kanjonipentu, Lehtiklaani

06.10.2018 19:23
Kanjonipentu kohotti kuonoaan ja tunsi kylmän viiman värisyttävän viikisään. Pentu tuhahti tuntiessaan kylmyyden polttelevan sieraimiaan ja laski päänsä alas. Hänen ohut pennunturkkinsa oli pörhistynyt kylmää vastaan, mutta siltikin pentu tärisi. Muutkin sisarukset värisivät seistessään leirin aukiolla.
"Täällä on kylmä", Mustaherukkapentu valitti kimeällä äänellä. Järkälepentu nyrpisti nenäänsä sisarelleen.
"No olisit sitten käänyt pesään!" Mustaherukkapentu tuntui kasvavan välittömästi ainakin hiirenmitan isommaksi, kun hän suoristautui ja siristi haastavasti silmiään Järkälepennulle.
"Olisit itse jäänyt pesään", Mustaherukkapentu sanoi viileällä äänellä.
"Enkä!" Järkälepentu protestoi ja sivalsi pikkuruisilla neulanterävillä kynsillään ilmaa. Mustaherukkapentu tuhahti ylimielisesti ja pyöräytti silmiään.
"Sinä olet semmoinen pikkuinen pentu joka haluaa vain kiehnätä emon vieressä."
"Itse olet!" Järkälepentu huudahti ja loikkasi sisarensa kimppuun. Pennut kaatuivat kylmälle maalle ja alkoivat nauraa yrittäessään painaa toisen maata vasten. Kanjonipentu katsoi vilusta väristen pentujen leikkitappelua ja heidän nauravia kasvojaan. Kolli oli juuri aikeissa kääntyä Osmankäämipennun puoleen ja ehdottaa, että he lähtisivät pentutarhasn, kum tunsi tassut kyljessään. Kellanpunainen kolli kaatui maahan ja tunsi keuhkojensa tyhjenevän ilmasta. Kalliopennun siniset silmät hehkuivat ilkikurisuutta, kun kolli loikkasi veljensä päältä pois. Kanjonipentu kömpi pöllämystyneenä seisomaan. Sitten hän kuitenkin näki Kalliopennun virneen ja loikkasi kollin kimppuun. He kaatuivat maahan ja kierivät ketunmitan verran taaksepäin Kanjonipennun hypyn voimasta, kunnes vauhti hidastui ja molemmat alkoivat mäiskiä toisiaan. Hetken kuluttua kolmaskin käpäläpari liittyi mukaan, kun Osmankäämipentu kyllästyi vain katselemaan sisariensa leikkiä. Kanjonipennun rinnasta pulppusi nauru, kun hän yritti pitää sekä Kalliopennun että Osmankäämipennun poissa kimpustaan. Molemmat kuitenkin mäiskivät itsepintaisesti häntä ja toisiaan. Lopulta pennut väsähtivät ja vajosivat vierekkäin leirin aukiolle huohottamaan.
"Minne Järkälepentu ja Mustaherukkapentu menivät?" Osmankäämipentu kysyi, kun hän oli saanut tasattua hengityksensä. Kanjonipentu nosti uteliaana päätän ja kiersi katseellaan koko leirin. Kummastakaan ei näkynyt jälkeäkään.
"Me sovimme, että me viisi olemme aina yhdessä", Kalliopentu murahti ripaus ärtymystä äänessään. Oli sanomattakin selvää, että Kalliopentu oli Järkälepennun ja Mustaherukkapenun kanssa se, joka halusi rikkoa sääntöjä, tehdä seikkailuja ja saada huomiota. Kanjonipentu ja Osmankäämipentu olivat puolestaan hieman rauhallisempia ja usein taka-alalla. He olivatkin sisaruksista läheisimpiä ja viettivät paljon aikaa kahdestaan.
"No mennään sitten etsimään heidät", Osmankäämipentu tokaisi ja kömpi ylös. Kanjonipentu nyrpisti nenäänsä siskonsa ehdotukselle, mutta nousi kuitenkin itsekin seisomaan. Kalliopentu pomppasi viimeisenä jaloilleen, mutta lähti kuitenkin johdattamaan kahta muuta pentua ympäri leiriä. Kanjonipentu jättäytyi suosiolla taakse Osmaankäämipennun viereen, joka ei myöskään vaikuttanut kovin innokkaalta johtajalta. Kalliopentu sen sijaan kulki kuono pystyssä kurkistaen jokaiseen vastaantulevaan pesään. Mustaherukkapentua tai Järkälepentua ei kuitenkaan näkynyt missään. Lopulta Kalliopentu luovutti ja kääntyi kahden muun sisarensa puoleen.
"Ovatkohan he menneet ulos?" Kalliopentu kysyi. Kanjonipentu tunsi niskavillojensa nousevan pystyyn, kun hän vilkaisi veljensä takana näkyvää uloskäyntitunnelia. Osmankäämipennun turkki hipaisi huomaamattomasti Kanjonipentua, kun tuo kumartui lähemmäs Kalliopentua ja kuiskasi:
"Et kai tarkoita, että me menemme sinne etsimään heitä?" Kalliopentu vilkaisi nopeasti ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan kuullut, ennen kuin vastasi.
"Tietenkin tarkoitan!" Sitten hän pyörähti ympäri ja silmänräpäyksen kuluttua valko-oranssi kolli oli kadonnut uloskäyntitunneliin. Kanjonipentu vilkaisi anelevasti siskoaan ja toivoi, että he voisivat jäädä leiriin. Mutta Osmankäämipentu vain pudisti päätään ja huokaisi syvään.
"Meidän täytyy mennä hänen peräänsä."

Vastaus:

Mahtava tarina!

- Pelkotuoksu YP

Nimi: Tuiskehäntä, Tihkuklaani (Pelkotuoksu)
Kotisivut: http://fi.pelkotuoksu.wikia.com/

21.09.2018 16:53
Oli aurinkohuippu."Unikkotassu! Aika lähteä!" huudahdin oppilaalleni.
"Hyvä on, hyvä on", Unikkotassu huokaisi ja marssi perässäni ulos.
Pujahdin leirin sisäänkäynnistä sadetta enteilevään ilmaan.

Satoi kovaa. Turkkini oli märkä, samoin Unikkotassulla. Astelimme muiden parantajien perässä polkua pitkin, joka vei Perhoslammelle. Näin lammen, jonne ropisi pisaroita. Pisarat loiskahtelivat maahan ja päällemme.
"Menisimmekö tuonne kiven suojaan? Me kaikki mahtuisimme sinne ja voisimme juoda vettä. Sammaltakin kasvaa seinissä ja maassa." Täpläturkki, Lumiklaanin parantaja ehdotti.
"Minulle se käy." nyökkäsin ja muutkin paratajat suostuivat.
Menimme kiven alle, jossa oli pieni "luola". Seinissä kasvoi sammalta, samoin maassakin. Sade ropisi lampeen ja maahan edessämme. Vettä tippui "luolan" katolta eteemme.
"Oletko varma, että pääsemme uneen jos olemme suojassa?" Unikkotassu kysyi epäröiden.
"Kyllä. Voimme juoda lammesta. Se yltää tänne asti."
Katsoin edessäme olevaa lampea. Vetäydyin hieman eteenpäin ja join vettä. Sitten tunsin, kuinka silmäni painuivat kiinni ja nukahdin. Tunsin, kuin olisin pudonnut tyhjyyteen.
Lopulta avasin silmäni ja huomasin olevani Kuuklaanin mailla.
"Huhuu!" huudahdin ja kuulin takaani naukaisun:
"Hei, Tuiskehäntä."
Käännähdin ympäri ja näin Pujolehvän, emoni.
"Pujolehvä", ryntäsin emoni luo.
"Voi, pikku pentuni. Ennustus on pakko sanoa ääneen:"
Kuuntelin tarkkaavaisena.
"Viel paha päivä saapuu, ja kaikki pieleen menee, pari kissaa pian sinua ylhäältä katsoo. Se surullista on, mutta luovuttaa ette saa. Olkaa rohkeita, niin pimeydestä selviätte." sitten Pujolehvä katosi pimeyteen ja aloin vajoamaan.
Pysyin hiljaa ja suljin silmäni. Kun avasin ne, näin Perhoslammen edessäni. Muut parantajat heräilivät juuri. Satoi yhä vettä.
"Lähdetään kotiin", mauin Unikkotassulle.
Hän nyökkäsi ja lähdimme muiden kanssa tassuttelemaan polkua alas.

Saavuimme leiriin. *Minun on kerrottava päällikölle ja Unikkotassulle.* ajattelin.
*Teen sen huomenna, toivottavasti silloin ei ole liian myöhäistä.* mietin ja pujahdin parantajan pesään.
Käperryin lämpimille sammalille märän turkkini kera. Lopulta nukahdin. En tiennytkään, mitä seuraava päivä toisi tullessaan.

//Kirjoitin parantajien kokoontumistarinan Tuiskehännällä, Tihkuklaanin parantajalla :). Tämmöinen tällä kertaa :D. Toivottavasti oli kiva/hyvä ;).

Vastaus:

Hyvä tarina, vaikka itse sanonkin XD.

- Pelkotuoksu

©2018 layout97 - suntuubi.com